Harri

Harri Jaskari
Kansanedustaja

Syntymäaika ja -paikka:
26.03.1964, Virrat

Koulutus:
Hallintotieteiden lisensiaatti, Tampereen yliopisto

Siviilisääty:
Naimisissa, perheessä viisi lasta

Harrin ansioluettelo >

Kuvat medialle:




MINUSTA:
 
Perheestä: Olen vuonna 1964 syntynyt perheellinen tamperelainen. Syntymäpaikkani on Virrat. Olen toista kertaa naimisissa ja perheeseeni kuuluu puolison lisäksi yhteensä viisi lasta. Kolme lapsista on jo lähtenyt perustamaan omaa kotia.
 
Koulutuksesta: Koulutukseltani olen hallintotieteiden lisensiaatti, jonka lisäksi olen myös kauppatieteilijä. Olen valmistunut Tampereen yliopistosta. Olen ajatellut opiskella koko elämäni. Tällä hetkellä haasteena on väitöskirjan loppuun saattaminen ja italian kieli.
 
Työstä: Työtä olen tehnyt nuoresta pitäen, aloittaen kantojen kerääjänä turvesuolla 15-vuotiaana. Matkan varrella ovat tulleet tutuksi metsä- ja puutarhatyöt, työt mekaanisessa puunjalostuksessa, rakennushommat, varastotyöt ja toimistorutiinit. Elämän aikana on tärkeä opetella tekemään kaikenlaisia töitä, sillä kaikki työ on arvokasta.
 
Pidemmät työurat olen tehnyt yliopistomaailmassa, elinkeinoelämässä ja nyt viime vuodet politiikassa. Vuodesta 1988-94 olin seitsemän vuotta Tampereen yliopiston, Edinburghin yliopiston ja Suomen Akatemian tutkijana. 1990-luvun puolivälissä yksityinen sektori vei voiton yliopistomaailmasta. Halusin lähteä tekemään kansainvälistä kauppaa ja olinkin suomalaisen logistiikan markkinoijana pitkin poikin Eurooppaa. 
 
Elinkeinoelämässä olen ollut myös TT:n teollisuusasiamiehenä Pirkanmaalla ja Tampereen kauppakamarin toimitusjohtajana.
 
Yrittämisestä: Olen aina ollut yrittäjähenkinen ja tälläkin hetkellä olen pienenä omistajana seitsemässä eri yrityksessä. Perustimme jo 1990-luvun alussa ystäväni kanssa yhteisen yrityksen, joten yrittäjäura on ollut jo suhteellisen pitkä. 
 
Mikäli politiikassa puhuu yrittäjyydestä, työstä, sivistyksestä ja koulutuksesta, pitää omakohtaisesti tietää, mistä puhuu. Eri yrityksissä olenkin kokenut sekä "kuoleman laaksot" että huimat menestyksen tunteet. Huimia kokemuksia.
 
Yritysten toimialat ovat moninaiset: uusiutuva energia, konepajateollisuus, matkailu, ICT ja koulutus.  Tällä hetkellä yritykset työllistävät lähes 100 ihmistä Pirkanmaalla ja kymmenkunta ihmistä pääkaupunkiseudulla.
 
Maanpuolustuksesta: Puolustusvoimissa olen reservin yliluutnantti ja vankka vahvan oman puolustuksen sekä NATO:n kannattaja.
 
Politiikasta: Politiikka tuli elämääni sattumalta – ystävien suostuttelun kautta. Vuonna 2000 sain pyynnön tulla Sisäasiainministerin erityisavustajaksi – ja suostuin. Ennen kansanedustajakautta (2007-) toimin myös Kokoomuksen puoluesihteerinä ja Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjan kampanjapäällikkönä.
 
Olen nauttinut kansanedustajan tehtävistä joka päivä. Vaikka joku tulkitsee tehtävää "kusitolpan rooliksi", on se opettanut minulle paljon ihmisistä ja yhteiskunnasta. Talousvaliokunnassa olen käynyt "kauppakorkean" uudestaan. Tulevaisuusvaliokunta on puolestaan herättänyt tutkijavaistoni takaisin. Maailmaa voi aidosti muuttaa katsomalla sitä hiukan eri näkökulmasta.

Pyrin innokkaasta kansanedustajaksi myös kaudelle 2015-2019. Uskon, että juuri nyt vahvasta kokemuksestani yliopistomaailmassa ja yrityksissä yhdistettynä luovuuden intoon on paljon hyötyä Suomelle ja Pirkanmaalle. Menestyvä Suomi on nyt tehtävä uudelleen.

Luottamustehtävistä: Yrittäjätausta ja politiikka on tuonut myös luottamuspaikkoja eri yritysten hallituksista. Tällä hetkellä olen Kemijoki Oy:n hallintoneuvoston varapuheenjohtaja ja UKK Instituutin hallituksen jäsen. Tampereen kauppaseuran johtokunnan paikka antaa puolestaan näkymiä koko Pirkanmaan elinkeinoelämään. Tampereen kaupunginvaltuuston jäsen olen ollut vuodesta 2000 lähtien. Mielenkiintoinen tehtävä on toimia myös Tampereen Komediateatterin neuvottelukunnan puheenjohtajana. Lisäksi olen Ilves-futiksen varapuheenjohtaja. Muistutan, että Ilves nousi Veikkausliigaan – mahtavaa.
 
Harrastuksista: Harrastuksia minulla on elämäni varrella ollut paljon. Useat niistä ovat olleet varsin liikunnallisia: jalkapallo, maraton, tennis, golf, salibandy, kuntosalilla käynti – kaikenlainen liikkuminen. Kesällä minut tapaa aina silloin tällöin myös moottoripyörän selästä.

Tykkään matkustaa ja kirjoittaa. Kaiken liikenevän rahan käytämme perheessämme matkustamiseen. Kirjoittaminen on minulle myös luontainen tapa kertoa ajatuksistani, vaikka olen kyllä myös kova puhumaan, kuten tutut tietävät (toivottavasti kuuntelukin sujuu). Puolison kautta teatterimaailma on tullut mukavan tutuksi.