ASUNTOMARKKINOIDEN HULLUNMYLLY
09.02.2018

Olemme Suomessa tällä hetkellä kompleksisessa asuntomarkkinatilanteessa. Jossain päin Suomessa odotettavissa oleva putkiremontti maksaa enemmän kuin koko asunnon myynti. Toisaalla suurimmilla kaupunkiseuduilla asuntojen hinta on niin korkea, että syrjäseutujen 200 neliön omakotitalon myyntihinnalla (jos saa myytyä) saa viiden neliön siivouskomeron.

Suomeen on pikkuhiljaa muodostunut voimakas asuntomarkkinoiden vääristymä. Tämä uhkaa jo merkittävästi esimerkiksi työvoiman liikkuvuutta. On vähän vaikea liikkua, mikäli omasta asunnosta ei saa juuri mitään ja toisella paikkakunnalla yli puolet palkasta menee vuokriin - ja omistusasuntojen hinnat ovat mahdottomia.

Hinnat muodostuvat kysynnästä ja tarjonnasta. Nyt tarjontapuolella on monia hidasteita ja kysyntäpuolta on yritetty helpottaa voimakkaalla valtiontuella. Tällä hetkellä maksetaan vuosittain jo 2 miljardin euron edestä asumistukea – eli tuetaan kysyntää. Tuntuu aika suurelta summalta. Samanaikaisesti asuntojen hinnasta on jo 41% veroja. Aikamoinen syöksykierre.

Nyt etenkin asuntopolitiikan tarjonnan hidasteet on nyt analysoitava. Niitä onkin pitkä lista. Suurimmissa kaupungeissa merkittävä hidaste ovat hitaat hallinnollisen käytännöt. Esimerkiksi kiinteistöjen käyttötarkoituksen muutokset ovat osoittautuneet vaikeaksi. Jossain voi olla 100 000 neliötä vapaata toimistotilaa, mutta asunnoksi niiden muuttaminen on lähes mahdotonta.

Toisaalta suuri haaste on esimerkiksi kuntien totaalinen kaavoitusmonopoli. Tässä mielenkiintoinen kehittämisehdotus Ympäristöministeriön työryhmältä (maankäytön ja rakentamisen ohjauksen uudistaminen) oli se, että asemakaavat muutettaisiin kehittämissuunnitelmiksi. Suunnitelmien puitteissa monet tahot voisivat sitten olla hankkeen toteuttajia. Tämä todennäköisesti nopeuttaisi kaavoitusta.

Toki asuntopolitiikasta löytyy myös valopilkkuja. MAL (maankäyttö, asuminen ja liikenne) –sopimukset kasvukaupunkien kanssa ovat merkinneet samalla voimakasta asuntorakentamista hyvien liikenneyhteyksien varrelle. Valtio on oman vastinrahansa kautta pakottanut kunnat reippaaseen kaavoittamiseen ja pääomia rakentamiseen on löytynyt nopeasti – ovathan suurimmat kaupunkiseudut potentiaalisia sijoituskohteita. Asuntopolitiikan kokonaiskuva on kuitenkin hyvin sirpaleinen.