BLOGI

SOTE-UUDISTUKSEN UUSI ASENTO

Tämä sote-soppa on nyt sitten tässä. Nyt on sitten kaksi vaihtoehtoa. Toinen on ryhtyä kunnolla riitelemään ja toinen on rakentaa yhdessä jotain uutta. Olen ollut aina uuden rakentamisen puolella, koska muutostarpeet eivät ole kadonneet mitenkään. Kaikki me ikäännymme ja palvelujen tarve kasvaa rutkasti.

Nyt tietysti on tärkeä analysoida, mitä asioita pitäisi tehdä uudella tavalla. Ehkä ensimmäinen oppi on se, että uudestaan ei pidä yrittää nylkeä liian suurta mammuttia kerrallaan. Viime kaudella väännettiin kuntauudistuksesta ja sotesta, tällä kaudella maakuntauudistuksesta ja sotesta. Eiköhän jatkossa keskitytä sote-uudistukseen tai vaikkapa vaan terveysuudistukseen.

Kun olen positiivinen ihminen, onhan tässä epäonnistumisessa paljon hyvääkin. Nyt ei tullut kolmatta hallinnon tasoa eli maakuntia, joilla ei ole omaa verotusoikeutta. Yleensä rahat ja valta pitäisi olla samalla taholla. Nyt rahat olisivat tulleet keskushallinnolta ja verotushan on valtiotasolla progressiivista. Riski veronkorotuksiin olisi ollut ilmeinen – ja progressiiviseen verotukseen.

Nyt on mahdollisuus laittaa terveydenhuollon tietojärjestelmät vain yhdelle taholle 18 maakunnan sijaan. Nykyisen mallinen tuhansien sote-tietojärjestelmien maa pitää olla nopeasti historiaa. Tietojärjestelmät voidaan keskittää vaikka Kansaeläkelaitoksen yhteyteen, joka muutenkin antaa terveydenhuollon KELA-korvauksia. Ihmisille tulee samalla antaa mahdollisuus oman keskitetyn tiedon käyttöön.

Kehityskohteena on jatkossakin varmasti perusterveydenhuolto, koska erikoissairaanhoito toimii paremmin. Kysymys kuuluu, miten saisimme perusterveydenhuollon laadun kaikille ihmisille sellaiseksi, kuin se on nykyisin esimerkiksi työterveydenhuollossa. Ruotsalaisen kollegan sanoin, Ruotsissa on maailman parhaat terveyskeskukset, kunhan sinne pääsisi sisään. Aivan oma kysymys on se, onko jatkossa sosiaalitoimi samassa paketissa?

Saisimmeko me nyt vihdoinkin ihmiset ymmärtämään, mitä valinnanvapaus tarkoittaa? Se pitää jatkossa tarkoittaa palveluseteleitä, jossa ihmiset itse pääsevät valitsemaan, mihin terveysasemaan tai senioritaloon ihmiset haluavat muuttaa. Ja tämä ajattelutapa edellyttää luonnollisesti monia palveluntuottajia – isoja ja pieniä, yksityisiä ja julkisia. Minun älynystyröihin ei millään mahdu se, miksi tätä vastustetaan? Valinnanvapaus ei ole markkinamalli, mutta valinnanvapaus edellyttää tasapuolisia kilpailuolosuhteita.

Miten nyt turvataan palvelut joka puolella maata? Tässäpä kysymys? Kyllä suuremmat kaupunkiseudut pärjäävät ja ovat onnellisia muutoksen kaatumisesta. Mutta miten käy sen väestöä menettävän syrjäisen pikkukunnan – jossa kaikki paikalliset nuoret täytyisi laittaa jo hoitamaan paikallisia senioreita? Ottaako nämä kunnat nopeasti haltuun joku terveyspalvelun jätti kokonaisulkoistuksena? Vai ottaako kukaan muu kuin valtio?

Iloinen olen siitä, että kasvupalvelut jäävät kunnille ja kaupunkiseuduille. Kun analysoidaan menestyvää kasvupolitiikkaa, innostus, innovaatiot ja kasvu syntyvät paikallistasolla – ihmisten välillä. Tosi kuitenkin on, että tarvitsemme suurempia hartioita myös kuntatasolla. Onko jatkossa sekä sote että kasvupalvelut valtion ja vahvempien kuntien yhteistyötä?